Isännöinti Mäkinen Oy - Isännöitsijä | Vaasa

Yritys

Isännöinti Mäkinen Oy paikallinen isännöinnin ja asumisen ammattilainen.
Yrityksemme on 40 vuotisen historiansa aikana ottanut paikkansa Vaasalaisessa alan kärkikastissa.

Isännöinti Mäkinen Oy - yli 40 vuoden kokemuksella

Isännöinti Mäkisen tarina

Yritys perustettiin vuonna 1981 Maija Mäkisen vankan ammattitaidon pohjalle. Yrityksen ensimmäinen kotikonttori sijaitsi Pyökkitiellä – ratkaisu, joka oli tuohon aikaan varsin poikkeuksellinen. Maija palveli asiakkaita pitkään yksinyrittäjänä, sydämellä ja tinkimättömällä laadulla.

2000-luvulle tultaessa yritykseen liittyi uusi sukupolvi. Heidi Similä aloitti opintoja viimeistellessään tuntitöissä ja Sakari Similä tuli mukaan eri vaiheiden jälkeen vuonna 2005. Yritys alkoi kasvaa tasaisesti, ja sukupolvenvaihdos toteutettiin hallitusti vaiheittain.

Tänä päivänä yrityksen perustaja nauttii ansaituista eläkepäivistä. Heidi ja Sakari ovat johtaneet yritystä jo 15 vuotta.

Isännöinti Mäkinen on kasvanut Pohjanmaan suurimmaksi yksityiseksi isännöintiyritykseksi.

Asiantuntevaa isännöintiä – aidosti läsnä taloyhtiösi arjessa

Paikallisena toimijana tunnemme alueen, sen kiinteistöt ja ihmiset. Meille jokainen taloyhtiö on omanlaisensa, ja jokainen osakas ansaitsee tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Isännöitsijämme huolehtivat siitä, että taloyhtiön arki rullaa sujuvasti – olipa kyse taloudesta, turvallisuudesta tai osakkaiden välisestä oikeudenmukaisuudesta.

Tehtävämme on tukea hallitusta päätöksenteossa, auttaa osakkaita kehittämään omaa yhtiötään ja varmistaa, että asuminen on mahdollisimman huoletonta. Olemme helposti tavoitettavissa, helposti lähestyttäviä – ja aina valmiita auttamaan.

Isännöinti Mäkinen Oy – kun haluat ihmisläheistä ja asiantuntevaa isännöintiä.